top of page
Koulutukset:
Hide and Seek
Tulevat koulutukset:
  • Jalkahoito (1 päivä)

  • Luxus + Erikoiskestävä geelilakkaus

  • Rakennekynnet (2 päivää)

Mikä voikaan olla parempaa, kuin muuttaa tämä uuden oppimisen intohimo rahaksi ja tarjota uusia palveluita asiakkaillesi niillä osa-alueilla, mitkä oikeasti kiinnostavat sinua ja vetävät sinua magneetin tavoin puoleesi.

Kauneudenhoitoala kehittyy koko ajan hurjaa vauhtia!

     Markkinoille kehitetään myös koko ajan uusia palvelumuotoja ja kehitetään vanhoja vastaamaan nykypäivän asiakkaiden tarpeita ja odotuksia.

Pitää muistaa, että omalla ammattitaidolla sekä palvelu- ja tuotetietämyksellä on suuri merkitys siihen, minkälaisen kuvan annamme asiakkaalle itsestämme. Tarjoamme heille palveluita, mitkä eivät ole välttämättömiä, mutta meidän tehtävämme on saada heidät haluamaan niitä ja saapumaan juuri SINUN luoksesi nauttimaan niistä. Kauneudenhoitopalvelut eivät kuulu ihmisen perustarpeisiin, vaan niiden ulkopuolisiin asioihin, joilla halutaan hemmotella, palkita ja antaa aikaa itselle.

 

     Uuden oppiminen on meille synnyinlahja ja sitä tapahtuu päivittäin. Siinä vaiheessa, kun teemme sitä tietoisesti omasta innostuksesta käsin, alamme etsimään koulutuksia, joissa voimme kehittää itseämme ja tulla työssämme entistä paremmaksi. Mikä voikaan olla parempaa kuin muuttaa tämä uuden oppimisen intohimo rahaksi ja tarjota uusia palveluita asiakkaillesi niillä osa-alueilla, mitkä oikeasti kiinnostavat sinua ja vetävät sinua magneetin tavoin puoleesi.

 

     Tiesitkö, että asiakkaat oikeasti odottavat sinun uudistuvan ja kouluttautuvan koko ajan lisää? He odottavat sinun auttavan heitä heidän päivittäisissä kauneudenhoitorutiineissaan tehden niistä helppoja ja yksinkertaisia, jotta he voivat nauttia elämästään entistä kauniimmasta tilasta käsin. Moni kuitenkin ajattelee koulutuksia isoina kuluerinä, eikä suinkaan liiketoimintaa kasvattavana mahdollisuutena. On nimittäin täysi fakta, että ellet ole valmis luopumaan mistään, niin et tule saamaan mitään tilalle.

2023.08.09 Neonail 10259-7-Edit 1x1 logo (2).png

Kati Punakorpi

Osallistuin ykstyiskoulutukseen luxus manikyyri ja rakennekynnet. Oli erittäin hyvä koulutus, opettaja oli taitava ja innostava. Opin paljon uutta ja tuli varmuutta tekemiseen. Tosi hienoa oli myös, että mallit oli hankittu valmiiksi.

_edited.jpg

Petra Pitkänen

Ihana selkeä online-koulutus. Nopea tilaustavaroiden toimitus myös.

crazy-girl.png

Tiina Valkonen

Kiitos paljon koulutuksesta! Siitä on ollut todella paljon hyötyä, lähtiessä mukaan kokemusta ei ollut yhtään.

catch-me.jpg

Milana Oinonen

Rakennekynnet

(3 päivää)

Ihana kokemus paljon oppia ja kouluttaja erinomainen.

 

Erikoiskestävä geelilakkaus + Luxus manikyyri

(ammattilainen)

(1 päivää)

 

         

          Koulutuksessa opetellaan tekniikka pysyvän geelilakkauksen tekemiseen, sekä turvallisten ja tutkittujen tuotteiden oikeat käyttötavat parhaan tuloksen takaamiseksi kynsiä vahingoittamatta. Koulutus ei vaadi aikaisempaa koulutusta alalta.

Järjestämme koulutuksia kysynnän mukaan, joten ota yhteyttä niin räätälöimme sinulle sopivan koutuksen milloin sinulle sopii! Kouluttaja: Maria 
 

 1  Vaihe:

- Hygienia

- Työergonomia

- Välinehuolto

- Tuotekoulutus

- Kynnen rakenne

- Kynsisairaudet

- Hinnottelu

 

 2  Vaihe:

- Sähköviilan käytön

- Kynsien korjaukset

- Viilaus- ja erikoiskestävän geelilakkauksen levitystekniikat

- Värin levitys

 

 3  Vaihe:

- Koriste (Tarrat, timantit, leimat) yksi niistä.

 

 4  Vaihe:
-Luonnonkynsien käsittely ja luxus manikyyri+ erikoiskestävä geelilakkaus

-G/l + luxus manikyyri + ranskalainen manikyyri
2 mallia (malli - ranskalainen ja koriste, toinen malli yhdellä värillä ja koriste)

 

*Koulutuksen aikana kaikki tuoteet sis. koulutuksen hintaan!

*Koulutuksen hintaan ei sisälly startti tuotteita. Tuotteet voi ostaa paikan päältä.
Malli ei saa olla kynsienpurija. Malli ei voi vaikuttaa kynsien väriin tai muotoiluun.

Malli maksaa 30% hoidon hinnasta.

Kouluttaja: Maria Shilova (Kynnet Finland)

Jokaiseen koulutukseen kuuluu kouluttajan jatkuva tuki ja todistus koulutuksesta.

 

 

 

 

 

 

 

Rakennekynnet koulutus

(2 päivää)

 

         

Rakennekynsien tekeminen ylämuotilla ja muotin käyttäminen apuna kynsihuolloissa.

Kouluttaudu ammattitaitoiseksi kynsimuotoilijaksi!
Panostamme erityisesti koulutuksiimme, joilla haluamme antaa mahdollisimman hyvät pohjatiedot kynsimuotoilijan ammattiin.

Koulutuksessa tutustutaan rakennekynsien tekemiseen, kynsisairauksiin, saada tuote tietoutta ja opitaan kynnen rakenne, opitaan kuinka rakennekynsiä tehdään. Teoria ja videot osuuden jälkeen olet valmis tekemään rakennekynnet omalle mallille. Koulutuksessa opetellaan tekemään myös yksinkertaisia kynsikoristeluja sekä levittämään kauniisti värigeeli koko kynnelle.

Kouluttajana toimii Maria, jolla on yli 5 vuoden kokemus rakennekynsien tekemisestä.

Tekniikkaa voidaan käyttää myös oman kynnen vahvistamiseen.

 

1  Vaihe:

- Hygienia

- Työergonomia

- Välinehuolto

- Tuotekoulutus

- Kynnen rakenne

- Kynsisairaudet

- Hinnottelu

 

 

2  Vaihe:

- Sähköviilan käytön

- Kynsien korjaukset

- Viilaus- ja geelin levitystekniikat

- Värin levitys

- Rakennekynsien poistaminen

- Muotin käyttäminen

- Tutustutaan rakennekynsien tekemiseen.

(Ranskalainen manikyyri tai yhdellä värillä)

 

3  Vaihe:

- Koriste (Tarrat, timantit, leimat) yksi niistä.

Malli: Rakennekynsien huolto

Malli: Rakennekynnet muotona neliö (pyöreä) ranskalainen manikyyri/yhdellä värillä.

 

*Koulutuksen aikana kaikki tuoteet sis. koulutuksen hintaan!

*Koulutuksen hintaan ei sisälly startti tuotteita. Tuotteet voi ostaa paikan päältä.
Malli ei saa olla kynsienpurija. Malli ei voi vaikuttaa kynsien väriin tai muotoiluun.

Malli maksaa 30% hoidon hinnasta.

Kouluttaja: Maria Shilova (Kynnet Finland)

Jokaiseen koulutukseen kuuluu kouluttajan jatkuva tuki ja todistus koulutuksesta.

 

 

 

Nykyaikainen luxus jalkahoito

(1 päivä)


1  Vaihe:

- Hygienia

- Työergonomia

- Välinehuolto

- Tuotekoulutus

- Kynnen rakenne

- Kynsisairaudet

- Hinnottelu

 

2  Vaihe:

- Sähköviilan käytön

- Kynsien korjaukset

- Viilaus- ja erikoiskestävän geelilakkauksen levitystekniikat

- Värin levitys

 

3  Vaihe:

- Koriste (Tarrat, timantit, leimat) yksi niistä.

 

Malli:

- Jalkojen desinfiointi ja jalkojen tarkastelu

- Vanhan kynsilakan poisto

- Kynsien leikkaus

- Poistetaan raspilla ja poralla (jalkahoitoainella) kovettumia.

- Kynsinauhojen käsittely kynsinauhapihdeillä ja/tai poralla

- Kynsien käsittely poralla, tarvittaessa ohennus 

- Sondin/kaksipäisen instrumentin käyttö

- Kynsien kestolakkaus tai normi lakkaus

- Ranskalainen manikyyritekniikka

2 Mallia

 

*Koulutuksen aikana kaikki tuoteet sis. koulutuksen hintaan!

*Koulutuksen hintaan ei sisälly startti tuotteita. Tuotteet voi ostaa paikan päältä.
Malli ei saa olla kynsienpurija. Malli ei voi vaikuttaa kynsien väriin tai muotoiluun.

Malli maksaa 30% hoidon hinnasta.

 

Kouluttaja: Maria Shilova (Kynnet Finland)

Jokaiseen koulutukseen kuuluu kouluttajan jatkuva tuki ja todistus koulutuksesta.

 

 

Hinta: 790€ (sis. ALV24%)

 

 

 

Kurssiehdot

 

  • Jokaiseen koulutukseen kuuluu kouluttajan jatkuva tuki.

  • Koulutus maksettava osoittessa www.ma-kynnet.com. Viimeistään 7 pvä  ennen kurssia, ellei toisin ole sovittu. Maksuvaihtoehtona Klarna, PayPal, Korttimaksu tai Lasku.

  • Omat eväät mukaan, tarjolla kahvia ja teetä talon puolesta.

 

 

Peruutukset

 

 

  • Muistathan, että Ilmoittautuminen on sitova.

  • Koulutusmaksut tulee olla kokonaisuudessaan maksettuna ennen kurssin alkua. 

  • Mahdollisen sairastumisen vuoksi (lääkärintodistus vaaditaan) oppilaspaikka voidaan siirtää seuraavaan vapaaseen kurssipäivään ilman lisäkustannuksia.

  • Mikäli kurssin vähimmäisoppilasmäärä ei täyty, järjestäjällä on oikeus perua tai siirtää kurssipäivä.

 

 

 

Tule koulutukseen ystäväsi kanssa – saatte molemmat -10% alennuksen koulutusmaksusta. Ryhmille teemme mielellämme tarjouksen.

Tule mukaan oppimaan innostavassa ja kannustavassa pienryhmässä ammattilaisten ohjauksessa!

luxus ammatilainen
Rakennekynnet
Nykyaikainen jlk
Kurssiehdot
bottom of page